perjantai 9. helmikuuta 2018

Puutuolin pelastus

 Kauniin mallinen puutuoli. Onhan se toki karussa kunnossa, mutta kyllähän se kuntoon saadaan.


Lienee tuoli ollut seinää vasten, sillä takana kangas on täysin erilainen kuin edessä.


Vanha verhoilukangas oli kiinnitetty aivan kamalan pitkillä nauloilla. On kerrassaan ihme, etteivät ne olleet halkaisseet puuosia palasiksi. Lisäksi tästä lähikuvasta näkee hyvin, kuinka huonossa kunnossa puuosien pinta olikaan.


Siklausta ja hiontaa olikin sitten edessä. Puuseppä jämäköitti tuolin liitokset ja uusi istuinlevyn.


Valmiista petseistä ei löytynyt sopivaa entisen mukaista sävyä, joten tein petsin itse. Mallikapula on hyvä apu oikean sävyn etsinnässä.


Oikean sävyn löydyttyä petsasin tuolin.


Puolihimmeä lakka petsin ja puun suojana antaa hienosti syvyyttä. Sävystä tuli mielestäni kaunis. 


Puuosien pintakäsittelyn kuivuttua valmiiksi oli tuolin pehmustuksen vuoro. Vanhat pehmusteet olivat niin huonot, että koko pehmustus oli pakko uusia täysin. Uusi pehmustus tuli 2cm paksusta vaahtomuovista ja vanukerroksesta asiakkaan toiveiden mukaisesti.


Uusi yksivärinen kangas tuli kiinnitettäväksi koristenauloilla. Koristenauloja ei voi lyödä kiinni paineilmalla, joten kankaan kiinnitys on aivan puhdasta käsityötä.


Nyt takapuolella oleva kangas on samaa kuin etupuolella.


 Koristenauloja vasaroidessa on oltava varovainen ettei paukuttele puuosiin jälkiä. Huolellinen työskentely korostuu yksityiskohdissa.


Koristenaulat antavat paljon ilmettä tuolille, eikö vain?