perjantai 6. helmikuuta 2015

Erilaisuus kunniaan!

Jos joku olisi minulle sanonut puoli vuotta sitten, että kirjoittamani teksti löytyy Pohjois-Savon Nuorten Yrittäjien blogista tai Savon yrittäjien lehdestä, enpä olisi tohtinut uskoa. Näin kuitenkin on päässyt käymään. Tekstin pääsee lukemaan linkistä.



Kaikki lähti siitä, kun vapaaehtoisia kirjoittajia kyseltiin Pohjois-Savon Nuorten Yrittäjien Voimalan eli NYV:n blogiin. Minähän menin ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi, vaikka en olekaan kovin kauan yrittäjänä toiminut. Vähän jopa epäilin itseäni, osaanko minä kirjoittaa mitään mielenkiintoista muille kokeneemmille yrittäjille?

Päivitin joululomalla oman yritykseni liiketoimintasuunnitelman vastaamaan tämän hetkistä toimintamallia, arvojani ja tavoitteitani. Se olikin hyödyllinen sukellus, koska jouduin perinpohjaisesti miettimään omia vahvuuksiani ja heikkouksiani suhteessa toimialaani. Tämä projekti jätti myös takaraivoon kytemään idean blogikirjoituksen sisällöstä.

Idea kirjoituksen pohjaksi lähti kuitenkin Yrittäjä Sanomissa olleesta jutusta, jossa oli tutkimustulokset siitä millainen on keskivertoyrittäjä. Itse en tunnistanut itseäni keskivertoyrittäjän profiilista, olenhan nuori nainen ja vasta aloittanut yrittäjyyden polulla. 

Olen erilainen ja hyödynnän sitä omassa yrittäjyydessäni. Näin tekevät monet muutkin yrittäjät. Erilaisuus voi mielestäni tässä tapauksessa tarkoittaa vaikka kilpailuetua. Omista kilpailijoistaan voi ja pitää erottautua jotenkin, jotta jää asiakkaalle mieleen. Toisille se on helpompaa ja luonnollisempaa kuin toisille, mutta lähes jokaiselle yrittäjälle se on välttämättömyys.

Siispä, erilaisuus kunniaan! Kannustetaan toisiamme ja tehdään yhdessä tästä vuodesta positiivinen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti